Ylipaino ja liikalihavuus ovat nousseet modernin ajan länsimaisen yhteiskunnan suurimmaksi uhaksi. Maasta ja alueesta riippuen 20-50% kansalaisista kärsii tästä new age sairaudesta. Mistä liikalihavuus sitten johtuu? Miten jopa kansankerrosten köyhin osa pystyy syömään itsensä sairaspetiin?
Jokainen on varmasti kuullut yleisimmät selitykset lihomiselle; geenit, nykyruuan piilosokerit, mielenlujuus, istumatyö ja liikunnan puute, kotiruuan laittamisen vaatima aika, lapsille suunnattu Mcdonalds mainonta. Lista on loputon. Eikä siinä, että yhteiskunta olisi näiden syiden edessä täysin toimettomana. Päin vastoin monet maat ja hallitukset ovat ryhtyneet varsin voimakkaisiinkin toimiin. Monissa Euroopan Unionin ja Yhdysvaltain osavaltioissa on mm. otettu käyttöön ns. sokerivero ja ompa Yhdysvalloissa kielletty jopa oikean maidon käyttäminen juustojen tai maitojuomien valmistuksessa. Ongelmaa ei silti ole lainsäädännöllä ja opetuksella pystytty ratkaisemaan, miksi? Oma vastaukseni on, ettei yhteiskunnallisen ongelman syvyyttä ole vielä tajuttu.
Koko ihmiskunnan historian ajan lihavuus on ollut yksinomaan rikkaiden sairaus, köyhien kärsiessä aliravitsemuksesta ja puutostiloista. 1900-luvulla länsimaissa aloitettiin suuri sosiaalinen kehitys, jonka yksi keskeisistä tavoitteista oli koko kansan ravitsemustilanteen parantaminen. Tavoite saavutettiin suuren maatalouden valtiollisen ohjaamisen ja tukemisen kautta. Nykypäivänä tätä ohjaamista nimitetään maataloustukijärjestelmäksi.
Maataloustukien myötä korkean hiilihydraattitason omaavat vilja- ja juureskasvit ovat täyttäneet ihmisten ruokaympyrän. Leipä, puuro, riisi, makarooni, peruna, maissi, nuudelit, leivonta tuotteet ovat kaikki halpuneet tasolle jolla ne ovat kaiken kansan ulottuvilla. Ihmiset syövät paljon leipää ja makaroonia, koska se on halpaa ja näenäisen ravitsevaa. Onko siis ihme, jos ihmiset lihovat, kun he pumppaavat ns. 'tyhjää' energiaa päivästä ja vuodesta toiseen. Tämä kehitys on suoraa seurausta valtio-ohjatuista maataloustuista. Aliravitsemus on korvattu yliravitsemuksella puutostilojen pysyessä ennallaan.
Maataloustukijärjestelmä näkyy käyttäjän arjessa muutenkin, kuin vain tiettyjen tuotteiden alhaisen hinnan mukana. Esimerkiksi aikaisemmin mainitsemani sokeriverosäädökset kierretään maataloustukien hengessä lukemalla mm. maissitärkkelys ja erillaiset sokerialkoholit 'sokerien' ulkopuolelle. Näin kuluttaja saa syödä 'Sugar Free' suklaata, joka kuitenkin sisältää ominaisuuksiltaan sokeria vastaavaa alkoholia tai tärkkelystä.
Mitä asian korjaamiseksi sitten tulisi tehdä? Maataloustukien täysi lopettaminen tuskin on rakentava ratkaisu. Ruokaa tarvitaan, lihoittaa se sitten väärinkäytettynä tai ei. Sensijaan tukien uudelleenohjaus olisi vähintäänkin suotavaa. Viljakasvien sijaan tulisi keskittyä tukemaan vihannes- ja lihatuotantoa. Myös kalatuotannon tehostus olisi toimiva ratkaisu isolla osalla maailmaa. Jokainen kuitenkin ymmärtänee, ettei lihatuotannon tukeminen tule olemaan mahdollista esimerkiksi Suomessa niin kauan, kun Vihreät ovat poliittisena liikkeenä hallituksessa.
Just my two cents.
Sinänsä olet oikeassa että tukijärjestelmä vääristää ja pakottaakin jopa viljelijöitä viljelemään kasveja, mutta viljojen ravitsemuksellinen merkitys on aika suuri. Ravintoarvojen ja "tyhjän" energian merkitys korostuu lähinnä pitkälle jalostamisen takia, kemikaaleilla ja erilaisilla keittämisprosesseilla noista liuotetaan/höyrystetään/mekaanisesti erotellaan monesti ne ravitsevat osat ja jäljelle jää usein juuri korkeasti hiilihydraattipitoista ruokaa. Tämä ei ole niinkään ongelma Suomessa, mutta maailmalla pitkälle jalostettu maissi on jo jalostuksen kautta syömäkelvotonta ja pitkälti ravintoarvotonta. Tärkeintä on vain korkea hiilihydraattipitoisuus. Hiilihydraatit erotellaan maissista ruokateollisuuden prosesseilla, jolloin sokerit saadaan tungettua sitten muita ruokia "maustamaan".
VastaaPoistaVihannes ja lihatuotannon kasvattaminen taas sinällään ei ole järkevää, koska vihannekset ovat energia-arvoiltaan suhteellisen köyhiä ja viljatuotteiden synnyttämän energiatyhjiön täyttäminen pelkästään lihatuotteilla taas kuluttaisi luonnonvaroja aivan järkyttävän paljon ja antaisi meille jokaiselle suorastaan järkyttävän turhia määriä proteiinia. Tämä ylijäämäproteiinin määrä ravinnossa ei sinällään ketään hyödyttäisi. Vähärasvainen lihakin sinällään on suht vähäenergistä, ja uskottavasti tämäkin lihatuotannon lisäys tapahtuisi juuri vähärasvaisen lihan lisäämisellä, eli siipikarjalla. Nautaeläintuotanto on siipikarjatuotantoa reilusti kalliimpaa. Lisääntyneen lihataloustuotannon kautta pääsemme myös vääristyneeseen ravinnekiertoon maatalousjärjestelmässä. Aikoinaan maatilat käyttivät tehokkaasti hyväksi eläimenlannan lannoituksessa ja lihakarjalle syötettiin omalla tilalla kasvatetuista kasveista tehtyä rehua. Näin sisäinen ravinnekierto moniviljelyn ja oman tilan lihakarjan ansiosta oli tehokasta, ja maaperän typpi ja fosforitasapaino pysyi tehokkaammin maassa. Nykyään ylilannoituksen ansiosta maaperään sitoutuneet järkyttävät lannoitemäärät ovat valumassa vesistöihin ja tuhoavat samalla myös näiden ekosysteemejä, erityisesti ongelma korostuu saaristomeren alueella jossa vedenvaihto on hidasta.
Lihakarjan tuotanto kaikkinaan on huomattavasti enemmän ympäristön resursseja syövää toimintaa, kuin vilja tai kasvistuotanto. Mitä ylemmäs menemme ravintoketjussa, sitä enemmän energiahävikkiä aiheutuu esim. per liha kg tuotannossa. Tottakai myös vilja ja kasvismaatalous aiheuttaa ympäristöpäästöjä, mutta järkevällä lannoittamisella ja paremmalla viljelykierrolla moniviljelyn kautta maaperän ravinnepitoisuus ja käyttökelpoisuus saataisiin ylläpidettyä tehokkaammin.
Lisäksi mikäli haluamme antaa tuleville sukupolville mahdollisuuden nauttia maapallosta mahdollisimman terveinä ja biodiversiteettirikkaana, kuin se pitäisi olla, lihansyönti ei ole ratkaisu maapallon kasvaviin ravitsemusongelmiin laadullisesti ja määrällisesti.
VastaaPoista